keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Talvi tuli takaisin!

Jee, talvi saapui kuin saapuikin takaisin. Hetken aikaa jo näytti siltä että kaikki lumet sulaa pois, mutta tänään on koko päivän pyryttänyt lunta, ja ulkona oli heti paljon mukavaa koirillakin :)

Eilen kun lunta ei vielä niin paljoa oltu, lähdettiin mie, koirat ja Pinja tuohon järven jäälle luistelemaan. Mie en ole kahteen vuoteen pitänyt luistimia jalassa, joten jalat meinas vähän tulla kipeiksi aina välillä, mutta pikkasen reilun tunnin verran saatiin luisteltua ilman ongelmia.

Analla oli hirmu hauskaa juosta meidän perässä, mutta Chocoa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Choco liikkui silloin kun mie liikuin, muutoin se kökki vaan paikallaan ja paleli. Ja sit kun se liikku, kyhjötti se jalanjuuressa kokoajan, että itse sai pelätä ettei koiraa huitase luistimella.

Tuo on muuten aika kummallinen juttu tuo jalanjuuressa kyhjöttäminen. Kävin Unton ja Inkan sivuilta lukemassa kuinka Inkalla on havaittavissa tämä sama homma kuin Chocolla. Jos ollaan jäällä tai metsässä lenkillä ja Choco on irti, kulkee se suurimman osan lenkistä jalkojeni takana vaikka Ana pyyhältäisi menemään ympäri metsää. Mutta mikä ihmeellisintä, heti kun laitan Chocon hihnaan, alkaa kauhea kiire eteenpäin ja kaikki hajut pitää haistella, mutta taas kun päästän irti, ei mikään haju kiinnosta vaan jalanjuuressa on kiva kävellä. Chocosta tulee mieleen ihan varjo. Kävelee just sellasessa kohdassa että sitä ei näe jos alaspäin sivulle vilkaisee. Hassu koira :)

Tänään käytiin taas koirien kanssa jäällä lenkillä. Puolentoista tunnin lenkki saatiin käveltyä ennenkuin hämärä pääsi yllättämään. Muuten jäällä on ihan hirmu mukava kävellä, mutta kokoajan saa varoa autoja kun tuossa on välillä ihan ruuhkaa autojen takia. Jalankulkijoita ei täällä juurikan näy, mutta autoja senkin edestä. Oli todella mukavaa kyllä käydä jäällä kävelemässä oikein kunnon lenkki. Ana nautti sydämensä kyllyydestä, mutta Choco taas kyyhötti jalanjuuressa ainakin puolet lenkistä :)

Odotan kyllä innolla että se halli vihdoin valmistuisi. On mukavaa lukea muiden blogeista kuinka he ovat treenanneet agilityä, mutta myö ei päässä :/ Noh, tauko tekee tosi hyvää sekä ohjaajalle että koiralle! :)

1 kommentti:

  1. näin tänään tosiaan koiramme lehdestä,että lpr:taan valmistuu agi-halli.sitten teillä on huippu puitteet treenata agia ja pitää virall kisoja!!

    VastaaPoista