maanantai 12. tammikuuta 2009

Koirakavereita

Eipä ole tullut touhuiltua mitään ihmeellistä viime aikoina, ja siitä syystä on blogin päivittäminenkin jäänyt. Ollaan vain lenkkeilty, lenkkeilty ja vähän vielä lenkkeilty sekä tokoiltu.

Mutta kävihän meillä viikonloppuna koirakaveri. Tai no, lähinnä se Anan kaveri taisi olla kun Choco ei ihan lämmennyt tälle herralle. Meille tuli siis lauantai-sunnuntai väliseksi yöksi vieraita ja he toivat mukanaan mopsiherran nimeltä Ukko. Ukko oli todella kiltti ja näytti olevan todella kiinnostunut meidän neideistä. Ana oli myöskin kiinnostunut Ukosta, mutta Choco vietti iltansa yläkerrassa, kun haukkui ja murisi Ukolle kokoajan. No Ana kyllä piti huolen Ukon viihdyttämisestä. Ana makaili melkein koko illan lattialla selällään Ukon edessä :)

Illalla löydettiin Anan luu sohvan alta ja luu löysi hyvin nopeasti tiensä takaisin sohvan alle. Ja kun Ukko kehtasi tulla lähelle sohvaa, alkoi Ana näpsimään ilmaa. Ei siis Ukkoon osunut, mutta ilmaa näpsi ja ajoi samalla Ukkoa pois sohvan luota.

Kuvia tästä kohtaamisestakin on, mutta olen hukannut puhelimen piuhan, on ne kuvat edelleen puhelimessa :)

Pitää vielä kiittää Marikaa näin blogin välityksellä Chocon uudesta takista. Choco on ollut todella kiitollinen uudesta takista ja tuntuu pitävän siitä. Mielellään antaa takin aina kylmällä ilmalla päällensä laittaa ja ei niin paljon palele kun takki päällä on :) Kiitoksia vaan kovasti!

Harrastuksista meillä nyt on edelleenkin taukoa, kun ei halli vielä ole valmis. Tokoa ollaan kyllä jonkin verran treenailtu, mutta agi on ollut tauolla. Mutta kunhan uuteen halliin päästään treenaamaan niin palaillaan kisakentillekin takaisin. Kisakauden avauskisat ajattelin pitää seuramme omissa kisoissa maaliskuun alussa.

Tässä vielä kuva Chocon uudesta takista:



Ja pitää Anasta kertoa vielä sen verran että taitaa olla neidillä juoksut lähellä. On ihan senlaisia eleitä koiralla että voisi juoksut pian tulla. Eilen rupes kyllä niin ottamaan pannuun Anan keksinnöt että tuli koira aika vauhdikkaasti ylhäältä alakertaan, eikä miun huoneeseen ole ollut asiaa vielä tänäänkään.

Eilen menin yläkertaan omaan huoneeseen ja siellä koirat saa olla sängyssä. Ana tuli alkuun miun kanssa ja jotain siinä touhuili, mutta samantien kun Choco ilmestyi huoneen ovelle ja tuli huoneeseen, pissas Ana miun SÄNKYYN!! Meinas ihan kunnon lammikon siihen tehdä, mutta onneksi ehdin sen ajamaan pois sängystä ennenkuin koko sänky oli märkä. Pissahädästä ei voinut olla kyse, koska juuri vähän aikaa sitten tultiin lenkiltä sisälle ja siellä piti kyykkäillä vähän väliä vaikkei hätä ollutkaan.

Ja Anasta on tullut hirveä rosvo. Jos jotain unohdat keittiön pöydälle, ei sitä siellä sen jälkeen ole kun Ana on keittiössä käynyt. Hän kyllä keksii keinot millä ne syömiset sieltä pöydältä saa. Mm. aurajuusto löysi joulun aikaan itsensä Anan kynsistä kun Ana sen pöydältä oli varastanut.

3 kommenttia:

  1. Oho, en mie tajunnutkaan, että takki jäi mahan kohdalta noin korkeaksi. Selvästi siis uroskoiran malli vielä tuokin, pitää vissiin treenata lisä narttukoirien takkien tekoa :D
    Voisikos Analla olla pissitulehdus?

    VastaaPoista
  2. Noh, miun mielestä tuo takki on passeli just noin :)

    Niin, mie mietin tuota pissitulehdustakin, mutta epäilen sitten kumminkin. Muuten koira on ihan normaali ja ulkona ei tarvitse rampata, mutta oireet ovat aivan kuin aikaisemmillakin nartuillamme kun juoksut ovat lähestymässä :) Eli eiköhän Anastakin kohta tule jo iso tyttö. Kolmella Anan sisaruksistakin on juoksut jo ollut ja Anan lisäksi yhdellä sisaruksella juoksut vasta tulossa, joten eniten olen juoksujen kannalla. Pitää nyt kumminkin seurailla jos muita oireita ilmestyy :)

    VastaaPoista
  3. Mä pistäisin kans veikkauksen juoksujen puolesta.
    Mila pissasi sänkyyn ainoan kerran ikinä päivää kahta ennen ensimmäisiä juoksuja.
    Tosin vahinko kävi yöllä, heräsin siihen kun omat jalat oli märät ja käsikopelolla totesin että myös sänky on märkä, kuten myös oma vaatetus. Hieman alko jo epäilyttää että itekö laski alleen unissaan :)

    Luulenpa että kohta teilläkin on siis yksi iso tyttö lisää :)

    VastaaPoista