sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Tauko ohi

Kirjotetaanpa Chocosta ihan oma teksti :)

Kirjoitinkin edellisessä tekstissä että käytiin Chocon kanssa Kana-areenalla treenaamassa viikko sitten. Tänään olikin sitten vuorossa Tuijan treenit.

Edellisellä kerralla Tuijan treeneissä otettiin erilaisia tekniikoita ja tänään jatkettiin samalla teemalla.

Ensimmäisenä otettiin sylivekkiä, joka oli miulla ihan uusi juttu. Tässä on siis yhdistettynä vekki ja sylikäännös. Ensimmäisen kerran haparoinnin jälkeen alkoi tämä sujumaan. Choco kyllä oikeasti kääntyy tosi tiukasti jos mie vaan sitä siltä vaadin. Toki se osaa valua pitkällekin, mutta silloin voin katsoa peiliin ja sieltä löytyy vastaus miksi ;)

Seuraavaksi vuorossa oli leijeröinti joka olikin tuttu juttu. Tätä ollaan treenattu paljonkin, ja tämä sujuikin ilman ongelmia.

Kolmantena otettiin viskileikkausta, mikä oli ihan uus juttu. Tätä en osaa selittää sillä oli sen verran haasteellinen juttu. Meiltä sujui tämä viskileikkaus yksittäisenä esteenä, mutta jatko siitä eteenpäin ei. Seuraava este olisi pitänyt kiertää takaa ja Choco ei kauheasti kunnioita miun liikettä, vaan jos olen askeleenkin myöhässä, kiilaa koira miun eteen eikä väistä. Meillä ei siis työnnöt onnistu. Kun yhdistettiin nämä kaikki tekniikat radaksi, vaihdettiin viskileikkaus twistiksi ja johan alkoi sujumaan :)

Neljäntenä oli vuorossa saksalainen, josta olen kyllä kuullut, mutta en ole koskaan itse kokeillut. Tässä oli tarkoituksena heittää koira hypyn takaakierrolle, ottaa koira vastaan hypyn toiselta puolelta ja tehdä samalla persjättö. Eli koira nykäistiin hypylle oikealla kädellä ja otettiin hypyltä mukaan vasemmalla kädellä. Choco lähti takaakiertoon hyvin ja hyppäsikin hyvin, mutta ei meinannut tulla mitenkään vasempaan käteen. Mieluummin juos suoraan päin miun jalkoja ja ois mielellään tullut oikean käden mukana. Tämä sama tapahtui moneen kertaan. Luulis koiran tajuavan et ei kannata hypätä päin ohjaajaa :) lopuksi otettiin sitten vielä namin kanssa niin että palkkasin siitä kun koira tuli vasempaan käteen.

Viimeiseksi tehtiin jaakotusta, jossa ei ollut mitään ongelmia, ollaanhan tätä tehty melkein joka treeneissä.

Kun tekniikat oltiin tehty yksittäin, otettiin kaikki samassa radassa. Tuntu taas hankalalta yhdistää kaikki yhteen rataan, mutta se sujui kyllä yllättävän hyvin. Ekalla kerralla päästiin puoleen väliin kunnes tyssäs. Ei muuta kun alkuun takasin ja uudella raivolla. Nyt päästiin loppuun asti ja miun mielestä vielä aika upeasti! :)

Kyllä oli mahtavaa päästä taas kunnon "rääkkiin" mummelin kanssa <3 se on vaan niin mainio koira! Ohjaaja vaatii muutaman treenikerran alle että pääsee taas kunnolla vauhtiin, mutta Chocolle reilu tauko teki kyllä erittäin hyvää :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti