keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen ja uusi aluevaltaus

Torstaina pakkasin koirat ja tavarat kyytiin ja suuntasimme Jämsänkoskelle pääsiäisen viettoon. Lähdettiin jo hyvissä ajoin liikenteeseen, jotta sitten perillä ehtisi tehdä muutakin kuin mennä suoraan nukkumaan ;) Perille päästyämme paikalle tuli myös vieraita joilla oli muutaman kuukauden nuorempi Welsh Corgi pentu ja kylläpäs pennuilla oli lystiä. Molemmat koirat olivat joutuneen matkustamaan autossa pidemmän aikaa, ja sen kyllä huomasi :)

Torstai-ilta meni kyllä aika pitkälti koiria metsässä juoksuttaen ja ihan vaan möllötellen. Perjantai-illalle olikin suunniteltu tokotreenit, missä olikin harmittavan vähän koiria paikalla. Olisi ollut mukava saada Stellalle kunnon häiriötreenit, mutta häiriönä olikin vain kaksi ihan vierasta koiraa. Hyvin Stella silti malttoi kuunnella mitä sanoin, ja teki töitä oikein napakasti. Perjantaina toki juostiin myös metsässä. Koirat kyllä oikeastaan juoksivat koko viikonlopun pitkin metsiä.

Lauantaipäivä kului Lempäälässä kummitytön ristiäisissä, ja Stella sai lähteä mukaan vahtimaan asuntoautoa. Hyvin hoiti hommansa ja taisi olla rankkaa sillä neiti nukkui koko illan ;)

Sunnuntaina suunnattiinkin Mänttään Virtain Kirsujen järjestämiin möllikisoihin. Choco pääs juoksemaan pari rataa, toisen Pinjan kanssa ja toisen miun kanssa. Pinjan kanssa meno oli hienon näköistä, pari virhettä sattui matkalla, mutta sijoitus kuitenkin 2. :) Mie olin tosi tyytyväinen Chocon molempiin suorituksiin ja rata minkä minä juoksin, oli melko haastava, ja radalle sattui monta takaakiertoa. Choco oli kohtuullisesti kuulolla ja kulki hyvin, mitä nyt erittäin pehmeä pohja näytti vähän vaikuttavan koiran sekä ohjaajan vauhtiin. Chocolle tuli kuitenkin valitettavasti hylky, sillä ehti työntämään nenänsä putken väärään päähän. Toinen ihmetyksen radoilla oli musta putki. Jostain kumman syystä Choco kieltäytyi molemmilla radoilla mustasta putkesta, vaikka on aina mustatkin putket suorittanut. Liekö hämärällä maneesilla vaikutusta asiaan?

Maanantaina olikin luvassa auton pakkaamista ja kotiinpaluuta. Ennen kotiin lähtöä käytiin vielä kokeilemassa miulle ja Stellalle aivan uutta lajia, nimittäin hakua. Tiinalla ja Obilla sattui hakutreenit juuri sopivasti ennen meidän lähtöä, joten olihan se pakko käydä purkamassa vähän Stellan energiaa metsään ennen pitkää kotimatkaa. Stella on kyllä kuin kotonaan metsän keskellä, ja sehän tajus heti haun idean, fiksu koira ;) vähän meinas kyykyssä olleet maalimiehet jännittää, mutta toisella yrittämällä ei maalimiehetkään enää pelottaneet. Tätä pitäis päästä kokeilemaan joku kerta uudestaan, sen verran mukavalta tuntui. Jälki on myös sellainen laji jota pitäisi johonkin päästä testaamaan. Stella kuitenkin haistelee maata aika paljon, joten olettaisin että jälki olisi sille parempi.

Ainiin, ja kokeiltiinhan me maanantaina toistakin uutta juttua. Lenkeillä käydään aina kaikkien neljän koiran kanssa kerrallaan, mutta Stellaa ja Heraa ei olla uskallettu pitää irti samaanaikaan. Hihnassa kävelevät nätisti vierekkäin, mutta irti päästyään Stella on usein melko villi ja pelkona on ollut että ahdistelisi Heraa liikaa. Ja siinä vaiheessa kun Heralta menee hermo, tuntee se toinen osapuoli sen nahoissaan. Maanantaina kuitenkin ajateltiin kokeilla että miten käy, kun Heralla vaikutti olevan hyvä päivä, eikä näyttänyt ärsyyntymisen merkkejä. Kaikki neljä siis irti samaan aikaan, eikä mitään ongelmaa! Stella ei oikeastaan edes hakeutunut Heran läheisyyteen, vaan jos näki että Hera kääntyi kohti, vaihtoi Stella suuntaa. Samoja hajuja pystyivät haistelemaan ja muutenkin juoksivat vierekkäin, mutta oikeastaan missään vaiheessa koirat eivät vilkaisseet toisiaan. Tämä olisikin mahtava juttu jos jatkuisi näin. Ei tarvitsisi kenenkään kärvistellä hihnassa ja katsoa vierestä kun muut juoksevat ja pitävät hauskaa!

Stellalla, Obilla ja Chocolla on kyllä melkoinen kolmen kopla. Ne kerrat kun nämä kolme ovat irti yhtäaikaa, on meno hurjaa. Itse saa olla varuillaan ettei kukaan juokse päin. On kyllä mukavaa katsella kuinka kolme niin erilaista koiraa pitävät hauskaa. Tai no, Chocon hauskanpito on sitä että se haukkuu ja räyhää muiden perässä, mutta pääasia että mummokin pysyy liikkeessä :D

Ja taas mie oottelen Stellan juoksuja alkavaksi. Merkit viittais siihen et juoksut ois lähellä, sillä perjantain tokotreeneissä oli kaksi uroskoiraa (Obin lisäksi) joista toinen kulki nenä kiinni maassa niissä kohdin missä Stella oli kävellyt ja toinen inisi kokoajan Stellan perään. Myöskin Obi oli varsin kiinnostunut Stellan takapäästä, mut saa nähä alkaako vaiko ei :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti