tiistai 19. huhtikuuta 2011

Agitoko

Pitäiskö huolestua? Tänäänkin treenattiin tokoa :) lähdin hallille ja kävin tekemässä molempien koirien kanssa pienen agilitytreenin ensin ja sen jälkeen tehtiin Stellan kanssa vähän tokoa.

Chocon kanssa agilityssä tehtiin pientä pyöritystä ja kokeiltiin niistopersjättöä, ja sehän toimi loistavasti!! Choco on vaan niin pätevä pikku mummeli, ja se nauttii täysin rinnoin siitä kun saa tehdä miun kanssa ihan kahdestaan! Vaikka muuten Chocolla on ollu viime aikoina sellasia päiviä et lenkkeily ei kiinnosta, eikä muutenkaan huvittas tehdä mitään, mutta kun agihallille pääsee, unohtuu kaikki laiskottelu. Agility on Chocon mielestä maailman paras harrastus <3

Stellan kanssa harjoteltiin kontakteja ja ihan vaan suoraan menemistä. Kontaktit se on hoksannut erinomaisesti. Nyt pyrin saamaan pallon avulla Stellan katseen kontakteilla eteenpäin, ja vapautankin sen nykyään ainoastaan silloin kun katsoo palloa. Tällä ajan takaa sitä, että jatkossakin suorittaisi sen kontaktin suoraan eteenpäin, eikä kääntyisi vinoon, jos minä jään taakse. Hypyt sujuu hyvin ja vauhtia piisaa. Kyllä Stellan innostuneisuudesta päätellen epäilisin että senkin ykkösjuttu on agility. Siitä se nauttii täysin rinnoin <3

Agitreenin jälkeen vähän huilittiin ja sitten siirryttiin agista tokoon. Tokoiltiin siinä hallin pihassa, ja vähän jännitin kuinka Stella malttaa tehdä, kun yleensä tuppaa hakeutumaan aika voimakkaasti hallin ovelle, mutta hyvin malttoi ;) aloitettiin seuraamisella, ja taas meinas takapää mennä vinoon, mutta ainakin omasta mielestäni sain palkattua kuitenkin suorasta asennosta. Kyllä ois oltava aina joku joka katsoo ja kertoo milloin koira on suorassa ja milloin ei. Seuraamisen jälkeen taas pari istumista ja parin muistutuksen jälkeen sujui hyvin. Saatiinkohan kolme nappisuoritusta tehtyä, jes :)

Kapulakin kaivettiin autosta, ja Stella on kyllä niin sulonen kapula suussa. Ensin ajattelin että treenataan vauhdikasta noutamista, ja päätin vapauttaa Stellan liikkestä ennen kun ehtii miun luo. Heitin siis Stellalle palkan siinä vaiheessa kun oli muutaman metrin päässä minusta ja annoin käskyn vapaa. Oletin että tajuaa päästää kapulasta irti ennen kuin lähtee palkan perään, mutta ei, Stellalle meinas iskeä paniikki kun ei saanut palkkaa otettua suuhun kun kapula oli suussa. Tuli sitten kauhistuneena miun luo ja oli just sen olonen et "mamma, ota tää kapula nyt kun en mie saa tota lelua otettua". Mie sitten otin kapulan käteen ja siinä vaiheessa Stella sitten ryntäs palkan luo, hassu otus :) sinänsä, parempi ehkä noin että tuo sen kapulan miulle asti! Kokeilin sitten vielä uudemman kerran, ja taas tuli sama ongelma, ei mahdu kapula ja lelu samaan aikaan suuhun. Ja taas pelastin pikku espanjalaisen, joka olikin sitä mieltä että kapula ois paljon parempi palkka kun lelu ;) lopuksi harjoiteltiin ihan oikeaa palautuspaikkaa, mikä on ehkä vielä vähän hakusessa.

Ihan viimeiseksi tehtiin taas vauhdikas luoksetulo, ja se taitaakin olla noudon jälkeen paras liike ;)

Miun agiryhmän treenien jälkeen pääs Stella vielä Hotin kanssa leikkimään ja kylläpäs oli taas pennuilla hauskaa :)

Torstaina lähdetään pitkästä aikaa Jämsänkoskelle, ja Stella pääsee pitkän tauon jälkeen painimaan Obin kanssa. Ne on kyllä niin ihana pari kun päästävät menemään ihan tosissaan! Suunnitelmissa ois myös tokotreeniä paikallisen tokoporukan kanssa ja saatetaan myös poiketa Chocon kanssa sunnuntaina Mänttään agilityn epiksiin, jos vain aikataulu antaa periksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti