Ajattelin kirjoittaa yhden tekstin verran Nitasta ja Nellistä, vaikka Chocon blogi onkin :)
Nita oli ihka ensimmäinen koira jonka kanssa olin tekemisissä. Nitahan tuli meille Saksasta vain vähän sen jälkeen kuin minä synnyin. Nita oli samalla ensimmäinen Kromfohrländer joka perheellämme on ollut. Nita oli todella ystävällinen tuttuja kohtaan ja mukava koira. Nita oli siitä omituinen että murista piti kaikille vieraille ihmisille, mutta silti tungettiin miltei syliin asti että joku vaan viitsisi rapsuttaa. Vaikka kuinka vieraat Nitaa rapsutteli ja se siitä nautti, piti silti murista aivan koko ajan. Mitään pahaahan se ei sillä murinalla tahtonut, kunhan halusi jutella :)
Nitalla oli yhteensä kaksi pentuetta ja ne myös ihka ensimmäiset pentueet jotka äitini kasvatti. Nitan kanssa isäni harrasti agilityä ja Nita kokeilikin kaikki mahdolliset säkäluokat joita agilityssä vain on. Silloin kun Nita ja isäni aloitti kisaamisen, ei ollut kuin maksi ja mini -luokka. Nita mitattiin ensimmäisissä kisoissa maksiksi. Muutaman kisan jälkeen eräs tuomari tahtoi mitata Nitan uudelleen, ja mittasikin sen miniksi. Kummasti tuli koiraan vauhtia lisää, eikä hyppääminen näyttänyt enää niin hankalalta. Noh, sitten jossain vaiheessa tuli lisäksi vielä medi-luokka ja sinnehän se Nita sitten nousi :) Nita ehti kisauransa aikana nousta kolmosiin ja sieltäkin muutaman nollan kerkesi saamaan.
Yht'äkkiä Nitalla alkoi ilmetä ihmeellisiä kohtauksia. Ruoat oksennettiin ulos ja välillä koira vaan vapisi tajuttomana. Epäilimme jo epilepsiaa, mutta monien kokeiden jälkeen koiralla ei epilepsiaa todettu. Koskaan syytä Nitan kohtauksiin ei selvinnyt, mutta päätimme että oli aika päästää irti Nitasta kun se vain kuihtui ja laihtui. Todella koville se otti meillä kaikilla, mutta Nitan parasta ajateltiin ja varmasti Nitalla on ollut hyvä olla nämä muutama vuosi!
Nita (Bonita vom Redlinghaus)
Sitten vielä pieni tarina Snautseri Nellistä. Nelli saapui meille vuonna 1993. Nelli taisi saada nuoruusajoista johtuen lempinimen tuhoaja. Ai että oli kiva mennä syömään kaktukset iskän ja äitin sänkyyn ;) Kyllähän tuo tais kaikkea muutakin tuhota, mutta päälimmäisenä mielessä juurikin nämä kaktukset. Nelli oli koko ikänsä melko urosmainen. Hirmu vähän narttumaisia piirteitä tuosta koirasta ikinä löytyi. Kaikkeen mentiin täysillä, eikä yhtään haitannut vaikka vähän sai osumaakin. Kovasti Nelli myös testasi kumpi on johtana hän vai Nita. Harvase viikko meillä veri lensi kun koirat ottivat yhteen. Naapurikin osasi jo olla varuillaan kun minä lähdin koiria käyttämään lähimetsässä. Pari kertaa koirat ottivat juurikin saman naapurin kohdalla yhteen..
Nellin kanssa harrastettiin myöskin agilityä. Isäni aloitti harrastamisen, mutta muutaman vuoden jälkeen Nelli siirtyi minun ohjaukseeni, koska se ei enää viitsinyt juosta isäni kanssa sillä tiesi jokatapauksessa häviävänsä heidän välisen juoksukilpailun. Muuten Nelli oli kyllä niin vahvasti isäni koira. Äitillä ja Nellillä oli lähes aina sukset ristissä juurikin Nellin luonteen takia, mutta silti se oli erittäin rakastettu koira!
Nellin kanssa pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämässäni virallisia agilitykisoja ja Nelli oli erittäin varma, mutta hieman hidas koira. Harvemmin mitään virheitä tuli, mutta vauhdissa me sitten hävittiin muille. Koskaan en Nelliä saanut nostettua kolmosiin asti juurikin tuon vauhdin takia, mutta se ei meitä haitannut. Ai niin, ja voitettiinhan myö Nellin kanssa kaksi kertaa nuorten avoin Suomen Mestaruus!! :)
Nelli ja Choco tuli aina hyvin juttuun keskenään. Kerran ovat tainneet tapella, mutta siinäkään ei mistään vakavasta ollut kyse.
Nellille tuli nisäkasvaimia ja kerran se leikattiin koska oli niin hyvässä kunnossa vaikka ikää olikin jo reippaasti. Nelli palautui leikkauksesta hyvin ja kasvaimet pysyivätkin jonkin aikaa poissa, mutta sitten ne uusi. Tällä kertaa ne uusiutui todella pahasti. Toiseen takajalkaankin Nellille ilmestyi patti joka märki ja vuoti, josta johtuen siinä pidettiin sidettä kokoajan. Nellissä ei silti tapahtunut juuei minkäänlaista muutosta vaikka kasvaimet niin pahoja olivatkin. Vielä reilu viikko ennen viimeistä matkaansa Nelli kävi isäni kanssa juoksulenkeillä. Nellin viimeistä matkaa mietittiin pitkään, mutta tuntui että siihen ei pystytä. Keskiviikkoiltana Nelliltä sitten petti takapää ja siinä vaiheessa isäni teki päätöksen että nyt on Nellin aika lähteä. Perjantaiksi saatiin eläinlääkäriaika ja sain päättää tahdonko lähteä mukaan eläinlääkäriin vai en. Päätin lähteä, sillä olin niin paljon Nellin kanssa kokenut ja se oli todella tärkeä minulle!
Matka oli rankka. Itkin aivan kokoajan ja tuntui siltä etten pystynyt Nelliin katsomaan ilman kauheaa itkun purskahdusta :/ Tiesin että päätös oli oikea, mutta se oli todella hankala sisäistää. Eläinlääkärikin sanoi että mitään ei olisi ollut enää tehtävissä. Itse eläinlääkärillä oloajasta en muista juuri mitään muuta kuin sen, että Nelli ei meinannut millään antaa periksi. Seisoi pöydällä viimeiseen asti ja oksensi ja vapisi, mutta periksi ei voinut antaa. Se jos mikä teki oloni vielä pahemmaksi.
Kotiin päästyämme Choco tiesi tarkalleen mistä oli kyse. Ei haukkunut ei tullut luokse kerjäämään rapsutuksia, vaan makasi omalla pedillään.
Nelli haudattiin lemmikkieläinten hautausmaalle Nitan viereen.
Nelli (Mihan Kaneli)
Tässä viimeinen kuva jonka otin Chocosta ja Nellistä yhdessä
"Vaikka erkani tiemme päällä maan,
jäi minulle muistojen silta.
Sillä sillalla kanssasi olla saan
joka ainoa päivä ja ilta."
- tuntematon
Lämmöllä molempia koiria muistaen,
Henna ja Choco
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti