maanantai 1. marraskuuta 2010

Päivityksiä

Kuten blogin muuttunut otsikkokin jo kertoo, on laumaani ilmestynyt uusi jäsen :)

Olin varautunut pennun tuloon vasta ensi vuoden puolella, mutta Stella oli ollut neljä päivää eräässä perheessä ja sen jälkeen palautunut takaisin kasvattajalle. Eräänä iltana sitten puhelimeni soi ja miun ei tarvinut kauaa miettiä otanko Stellan luokseni vai en ;)

Stellahan on rodultaan Espanjanvesikoira ja luonteeltaan aivan mahtava. Energiaa löytyy ja into töiden tekoon on erittäin kova. Kaikkea pientä kivaa ollaan touhuiltu ja aina hommat tehdään kovalla innolla :) kasvattaja sanoikin että tämä on koira joka on syntynyt työkoiraksi, eikä sohvakoiraksi. Ja tämän viikon yhteiselon jälkeen olen ihan tismalleen samaa mieltä. Jos Stellalle ei keksi tarpeeksi tekemistä, iskeytyy hampaat ihan mihin sattuu! Melkoinen ADHD! Mie olen pitänyt Anaa aina energisenä, mutta pakko myöntää että nyt on löytynyt Analle voittaja :D

Stella on siis mitä mainioin otus ja nyt kun löydän oikeat koulutusmetodit, uskon että tuosta koirasta tulee erittäin hyvä harrastuskaveri! :)





Molemmat kuvat on ottanut Kai Karuveha

Viikonloppu vietettiin Jämsänkoskella. Mielenkiinnolla odotin Stellan ensikohtaamista isäni Dogo Argentinojen kanssa. Koirien ensisuhtautuminen meni aivan toisinpäin kun olin etukäteen ajatellut, mutta mikä parasta, isäni koirat ottivat Stellan yllättävän hyvin vastaan. Stellaa kylläkin hieman jännitti noin isot koirat, mutta ennen kotiinlähtöämme oli koirien mielenkiinto molemminpuolista :)

Choco on vieläkin vähän sitä mieltä että onko tuon pakko asua täällä, mutta silti yllätyin kuinka nopeasti Choco Stellan hyväksyi. Välillä meinaa Chocolla mennä hermot kun Stella lähentelee liikaa, mutta ulkona on molemmilla hauskaa kun on kaveri jonka kanssa juosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti