sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Kisailua Kouvolassa

Eilen käytiin kisailemassa Kouvolassa kolmen startin verran :) Kerrankin olin kisapaikalla hyvissä ajoin ja ehdin käydä hyvin kävelemässä ja seurailemassa rataa! Tuomarina kahdella ensimmäisellä radalla oli Marja Lahikainen ja viimeisellä radalla Sami Topra.

Ensimmäinen rata oli hyppyrata ja jostain syystä miuta jännitti ihan hirveästi. Pitkään aikaan ei ole jännittänyt noin. Choco lähti radalle kolmantena, joten rataantutustumisen jälkeen sai rynnätä hakemaan koiraa ja suoraan radalle. Mie lähden radalla mieluummin loppupäässä ja ihan rauhassa kun heti alussa ja kauheella kiireellä.

En saanut mitenkään itseäni rauhoitettua ennen radalle lähtöä. Kamala hepatus ja levoton olo. Meno olikin sitten sen näköistä, huh huh. Oli niin surkeaa ohjausta koko radan ajan. Mie säntäilin edestakasin ja huidoin minkä ehdin. Yksi rima tuli alas ja kepeillä tein todella typerän virheen. Choco kestää sen että teen persjätön kepeillä, mut miun pitäs silti liikkua eteenpäin, mutta eilen pysähdyin heti kun pääsin koiran ohi ja lähdin jo ohjaamaan seuraavalle esteelle -> kaksi viimeistä väliä jäi pujottelematta. Kyllä suututti. Maaliin tultiin tuloksella 10.

Seuraavalle radalle päätin rauhoittaa oman ohjauksen, mut silti tuntui jotenkin levottomalta. Miksi ei voi vaan liikkua ihan rauhassa vaan pitää hepattaa ja steppailla? :) Meno tuntui ihan kohtuulliselta, mut sit Chocon itsevarmuus tuotti hankaluuksia :) mie yritin kääntää koiraa oikealle, mutta arveli että kepeille mennään, joten ampaisi suoraan väärään väliin kepeille. Tuossa huomaa sen että välillä Choco lähtee hakemaan esteet liian aikaseen, tosin kyllä myönnän että ohjaus ei ehkä ihan ollut kohillaan, mutta kuitenkin :)

Toisen radan jälkeen vähän "kiukuttelin" Chocolle ja näköjään se tepsi, sillä viimosella radalla oli niin hyvin kuulolla ja meno tuntui hyvältä. Ihan suunnitelmien mukaan en ehtinyt ohjaamaan, mutta siitä huolimatta meno oli mukavaa :) maaliin päästiin tuloksella 0 ja hyvällä ajalla. Kuitenkin muutama nopeampi koirakko oli ja meidän sijoitus 4. :)

Kaikista parasta tässä päivässä oli kontaktit! Ne oli suorastaan MAHTAVAT ;) ikinä aikasemmin Choco ei ole ottanut kontakteja noin hyvin. Nyt tuli nätisti ja reippaasti alas asti ihan niinkuin treeneissäkin. Kontaktitreenit ovat siis tuottaneet tulosta :)

Seuraavan kerran kisataankin piirinmestaruudesta. Ens perjantaina lähden Porvooseen ja lauantaina pitäis käydä näyttämässä Chocoa Stefan Sinkolle ;) sunnuntaina sitten suuntaan Porvoosta Kotkaan piirinmestaruuskisoihin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti