maanantai 14. helmikuuta 2011
Ystävänpäivä!
Choco ja Stella toivottavat kaikille blogin lukijoille vauhdikasta ystävänpäivää! (mamma yhtyy myös näihin toivotuksiin ;) )

lauantai 12. helmikuuta 2011
Kuvapläjäys
Pinja ja Ana tuli perjantaina miun luokse viikonlopun viettoon. Tänään oli niin kaunis auringonpaiste että oli pakko lähteä koiria kuvailemaan. Pakkasta oli kyllä melko paljon, mutta onneks Pinja on niin taitava kuvaaja että edes muutama onnistunut kuva saatiin ;)

Mummo ei meinaa enää pysyä nuorison perässä

Loppuun vielä herkuttelua

lauantai 5. helmikuuta 2011
Tokoa, agia ja vähän muutakin
Aloitetaan vaikkapa tosta muusta asiasta :) Stella on oppinut hyvin sisäsiistiksi. Edellisen kerran on tullut pissat lattialle joulun aikoihin! Toki pitkäänhän sillä meni oppia täysin sisäsiistiksi, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan ;) eilen mittailtiin Stellaa agihallilla ja sille on tullut ihmeellinen kasvupyrähdys tässä 1,5-viikon aikana. Korkeutta on tullut lisää n. 1,5cm, sillä eilen mittaustulokseksi saatiin 48,5cm. Iso tyttö, mutta agilityä ajatellen ei haittaa yhtään!! Eilen puhuttiinkin että saattaa juoksut alkaa pian, sillä kaverinkin koiralle oli tullut kunnon kasvupyrähdys just ennen ensimmäisiä juoksuja.
Ja kyllä, minä henkeen ja vereen agilityihminen eksyin keskiviikkona Etelä-Karjalan vesikoirien tokotreeneihin! Miehän oon Stellan kanssa tehnyt kotona jonkinverran tokojuttuja, mutta nyt ajattelin että mukava saada osaavamman ihmisen kommentteja meidän touhuiluista. Noh, ensimmäisen kerran jälkeen tuli tunne että ei, tämä ei ole meidän harrastus. Tai koira tykkäisi, mut mamma ei. Vaatii ehkä vielä muutaman käyntikerran ohjatuissa treeneissä ennen kuin teen lopullisen päätöksen jatkanko porukassa treenaamista vai en. Miullahan ei ole sen ihmeellisempiä tavoitteita tokopuolelle. Ainoat tavoitteet sinne suuntaan tällä hetkellä on varmaankin BH-koe. Tosin, kuulemma samoilla taidoilla pärjää tokon alo-luokassa kun BH:ssakin, joten jos lisäisi tavoitteisiin vaikkapa TK1:n :) mutta, onneksi koira on nuori ja on vielä aikaa miettiä mitä tekee, ja mammallakin on aikaa sytytellä itseään eri lajeihin ;)
Sitten siihen mukavampaan harrastukseen ;) tällä viikolla ollaan käyty Stellan kanssa kaksi kertaa hallilla. Molemmilla kerroilla on otettu keppejä niin että yks on pois, ja hienosti menee. Pari kertaa tuli pois kepeiltä, mutta kun tajusin nostaa käden suoraksi, loppui sekin ongelma :) miun ei tartte olla edes keppien vieressä, vaan voin juosta vähän kauempana! Stella on kyllä melkonen pujotteluhullu. Jos vaan seisoskellaan hallilla ja en anna sille mitään tekemistä, se saattaa itekseen lähteä pujottelemaan :) nyt oon nostanut rimat jo 20-25cm, sillä tuosta Stellan ei tarvitse edes hypätä yli, mutta kuitenkin vähän joutuu nostelemaan jalkoja ettei voi huiskia miten sattuu menemään. Stellalle täytyy kyllä opettaa hyppytekniikka alusta asti kunnolla, ettei tule sitten myöhemmin ongelmia sen kanssa! Hypyillä ollaan otettu vähän eri tekniikoita, lähinnä sylkkäriä ja välistä vetoja, sekä kerran myös vähän hyppyjumppaakin. Hienosti neiti malttaa istua ensimmäisen esteen takana ennen kuin saa luvan lähteä. Muuten tästä tytöstä löytyy kyllä vauhtia todella paljon. Itselle on pakko ruveta tekemään jotain että jatkossa pysyy tuon otuksen perässä radalla ;)
Hallilla käydessämme ollaan tehty myös vähän puomin kontaktia, keinua, putkia ja pussia. Puomin kontaktia olen tehnyt pelkästään alastulon avulla, sillä pari kertaa kun olen kokeilumielessä ottanut koko puomin, on neidillä ollut niin kova vauhti että en itse ehdi koiraa loppuun pysäyttämään. Muutin eilen tapaa opettaa alastulo, ja uusi tapa tuntuu paljon paremmalta ;) aluksihan siis palkkasin aina lelulla siitä kun tuli 2on2off-asentoon kosketusalustalle, mutta nyt jätin sekä lelun että kosketusalustan pois. Asiasta juteltuani muutaman henkilön kanssa, totesin että noin helposti kuumeneva koira on paljon helpompi opettaa namien avulla ja sitten myöhemmin vasta ottaa lelut käyttöön. Muualla siis palkkaan lelulla, mutta kontaktilla namilla :)
Keinua Stella ei pelännyt ollenkaan. Pari ensimmäistä kertaa hiljensin tömähdystä, mutta eilen tein keinua ilman hiljentämistä, ja Stella suostui tulemaan hienosti keinulle uudestaan tömähdyksestä huolimatta. Stellasta tulee kyllä taitava ja vauhdikas agilitykoira, kunhan vaan osaan opettaa sen kunnolla ;)
Chocon kanssa käytiin keskiviikkona treenaamassa, ja mummo oli taitava oma itsensä. Chocon kanssa on kyllä mukava käydä treenaamassa kun sen kanssa voi tehdä ihan mitä vaan ja kokeilla mitä kummallisempia juttuja ;)
Olen tässä miettinyt Chocon tulevaisuutta agilityn osalta ja tullut siihen lopputulokseen että kevät ja alkukesä treenataan vielä ahkerasti ja käydään muutamat kisat ennen kesän arvokisoja. Panostetaan vielä kesän arvokisoihin, varsinkin SM-kisoihin, joissa toivoisin onnistuneita ratoja ja sitten mietitään kuinka ahkeraa treenausta Choco jatkaa. Toki Choco treenaa, jotta hyvä kunto pysyisi yllä, mutta tosissaan treenaaminen ja kisaaminen saa jäädä vähemmälle. Choco on kyllä pysynyt niin hyvässä kunnossa ja toimii radalla mahtavasti että voi olla että en raaski sitä eläkkeelle jättää :) voi siis olla että miun pohdinnat on ollut turhia ja jos Choco pysyy hyvässä kunnossa, kisataan vielä kesän jälkeenkin, mutta sen näkee sitten ;)

sunnuntai 30. tammikuuta 2011
Reissailua
Perjantaina pakkasin tavarat ja koirat autoon, kävin nappaamassa Pinjan kyytiin ja suuntasimme auton nokan kohti Jämsänkoskea. Pelattiin varman päälle, ja lähdettiin käymään siellä nyt, koska sattui olemaan vapaa viikonloppu kaikilla, ja Stellalla ei vielä juoksuja :)
Voi sitä riemua kun koirat näkivät toisensa n. kuukauden tauon jälkeen. Tai no, ilo oli suunnaton lähinnä Obin ja Stellan välillä ;) ihanaa, kun ei ole turhia kahinoita ilmennyt Stellan tulon jälkeen. Choco nyt on ärsyttävä oma itsensä aina kun iskälle mennään. Sillä on jotain Heraa vastaan ja ego kymmenkertaistuu joka kerta kun Hera on lähettyvillä :/
Lauantaina käytiin pääasiassa hihnalenkeillä, mutta tänään oli niin kaunis ilma, että lähdettiin juoksuttamaan koiria ja ottamaan samalla niistä kuvia. Tai siis mie en ottanut yhtään ainutta kuvaa, vaan kuvaamisen hoiti iskä sekä Pinja ;) onneksi on näin taitavia kuvaajia lähipiirissä, niin saa välillä kauniitakin kuvia koirista!
Sunnuntain kuvausreissulla Obi ja Stella juoksivat taas sydämensä kyllyydestä. Ihanaa kun Stellallakin on joku joka juoksee sen kanssa roikkumatta karvoissa. Choco kun tuppaa tarraamaan aina Stellan "villoista" kiinni kun juoksevat, ja nyt varsinkin kun Choco rupeaa häviämään Stellalle vauhdissa. Muistan silloin kun Anakin rupesi olemaan Chocoa nopeampi, oli se Chocolle todella kova paikka. Pisti mummolla vihaksi kun ei ollutkaan enää porukan nopein!
Myös Choco ja Hera ottivat yhden spurtin, mutta ei näillä tyttösillä kemiat kohtaa niin hyvin että voisivat oikeasti nauttia toistensa kemiasta mikä on todella harmi.
Lopuksi yritettiin saada Obia ja Heraa painimaan, mutta Obia kiinnosti tällä kertaa enemmän Stella kuin Hera. Tämä oli tosi outoa, sillä yleensä Obi ja Hera painivat ihan hullun lailla. Veikkailtiinkin että taitaa Stellalla olla ensimmäiset juoksut lähellä kun Obi oli niin kiinnostunut Stellasta koko viikonlopun! Sisälläkään ei meinannut päästä mitenkään eroon Stellan takapäästä.
Niin, ja edellisen kappaleen viimeinen lause paljastaakin sen, että tämä oli ensimmäinen viikonloppu kun Stella, Obi ja Choco olivat samaan aikaan samassa tilassa sisällä. Tähän astihan Chocoa on voinut pitää kaikkien koirien kanssa samassa tilassa, mutta Obi ja Hera ei voi olla samaan aikaan samassa tilassa, eikä tähän asti olla pidetty Stellaakaan kun Chocon kanssa samaan aikaan olohuoneessa. Perjantaina sitten päästettiin ensimmäisen kerran Stella Obin kanssa samaan tilaan, ja seurailtiin kuinka käy. Koirat suhtautuivat toisiinsa todella hyvin myös sisällä. Obi meinasi olla liian innokas Stellaa kohtaan, ja sitten kun Obi saatiin kuriin, alkoi Stella härkkimään Obia. Onneksi Stellakin sitten malttoi rauhoittua ja molemmat koirat saivat olla omassa rauhassaan :)
Loppuun vielä pari kuvaa, jotka on ottanut Kai Karuveha.

Uljaat ja valppaat

C: "Ööh, tuleeko tuolla takana joku?"

H: "Lällällää, meen ohi!"
C: "Prkl, et varmasti mee!!"

Hera hurjana

Lumi vaan pöllyää kun tämä kaksikko painaa menemään! ;)

tiistai 25. tammikuuta 2011
Parturissa
Stella pääsi eilen eroon pitkästä karvastaan :) on se kieltämättä aika hassun näkönen, mut eiköhän siihen totu ;)
Lähdettiin aamupäivästä ajelemaan Sipooseen Stellan kasvattajan luo. Siellä Stella joutui heti käsittelyyn, ja mie yllätyin kuinka nätisti se antoi itsensä ajella. Pelkäsin et menis paljon aikaa jo pelkästään siihen että saatas neiti pysymään paikoillaan. Pari kertaa Stella meinas livahtaa paikalta, mutta loppujen lopuks pönötti nätisti pakoillaan. Tassut olivat ehkä hankalimmat, mutta taitavan koneenkäyttäjän ansiosta selvittiin niistäkin kunnialla ;)
Oli mukava nähdä minkälainen otus niiden karvojen alta paljastuu, ja en voi olla kuin tyytyväinen. Tyytyväisiä tuntui olevan kyllä muutkin!
Todella hyvä rakenne, vahva luusto ja takajaloissa jo mukavat lihakset - kyllä huomaa että neiti on liikkunut koko pienen ikänsä ;)
Luonne on myöskin aivan mahtava! Eilen koiria oli monen eri näköistä ja kaikki oli Stellalle ok, ja hyvin näytti neiti alistuvan jos joku varotti liian lähelle tulemisesta!
Karvojen poiston jälkeen Stella muistuttaa ehkä enemmän vinttikoiraa kun vesikoiraa :D sillä on tosi pitkät jalat ja muutenkin se on todella hoikka tyttö. Olen siis onnistunut ruokkimaan sitä juuri sopivasti. Vaikka kuulemma on hoikka, niin ei kuitenkaan liian hoikka.
Kyllä se on ihana <3

maanantai 17. tammikuuta 2011
Hierontaa
Tänään olikin koirilla hieman normaalista poikkeava ilta. Seurakaveri opiskelee koirahierojaksi ja hän tarvitsi harjoituskoiria ja mie sitten lupasin molemmat tyttöset käsittelyyn. Tänään hieroja saapuikin meille koiria hieromaan.
Vähän jännitin etukäteen miten sujuu, mutta yllätyin kuinka hyvin Chocokin malttoi rauhoittua. Edellisellä kerralla Choco ei meinannut millään antaa hierojan hieroa, mutta silloin olikin vieras paikka ja vieras ihminen. Tällä kertaa paikka oli tuttu ja hierojakin oli tuttu, joten ongelmia ei ihan niin paljoa ollut :)
Ihan koko aikaa Choco ei malttanut pysyä paikallaan, mutta levottomuus taisi johtua aika pitkälti kipeistä kohdista. Choco kyllä näytti selkeästi sen milloin sattuu. Etupää oli erittäin hyvässä kunnossa ja etujaloissa oli hyvä liikkuvuus. Hyvin venyi niin eteen kuin taaksekin. Takapää olikin sitten vähän enemmän jumissa, varsinkin oikea puoli. Choco ei meinannut millään antaa hieroa rauhassa vaan muuttui levottomaksi. Hieroja totesikin että täällä tuntuu ihan selvä jumi, mutta onneksi se jumi ei ollut niin paha etteikö sitä olisi auki saatu. Oikea takajalka venyi kohtuullisesti, mutta ei ehkä ihan niin paljoa kuin olisi pitänyt.
Vasen puoli ei ollutkaan ihan niin paha. Jumeja ei takajalassa ollut niin paljoa kuin oikealla puolella, mutta jotain "vikaa" jalassa kuitenkin oli. Choco ei antanut millään venyttää jalkaa. En sitten tiedä johtuiko siitä että Choco ei olisi enää malttanut olla paikallaan, vai oliko jalka vain muuten kipeä. Jumituksia ei jalasta löytynyt, mutta jokin siellä mätti.
Oikealta puolelta löytyi yhdestä nikamasta (vai nikamavälistä?), lavan vierestä kunnon jumitus, mikä pisti Choconkin irvistämään. Ei onneksi ärähtänyt mitenkään pahasti, mutta hampaita kyllä näytti, eikä millään olisi halunnut että ko kohtaan koskettaisiin. Onneksi hieroja ei antanut periksi ja kunnon käsittelyn jälkeen jumi aukesi, jes!
Vasemmalla puolella olikin parissa nikamassa (vai nikamavälissä? :) ) pahat jumit, mutta niistäkin päästiin eroon sitkeällä hieronnalla :)
Muuten mummo oli oikein hyvässä kunnossa ja sai kehuja isoista ja hyvistä lihaksistaan :) mutta pakkohan se on myöntää että Choco on erinomaisessa kunnossa ikäisekseen <3
Stellalle tehtiin vain kevyttä pentuhierontaa ja totutettiin sitä käsittelyyn. Alkuhieronta oli melkoista säätämistä ja sähläämistä Stellan osalta, mutta loppua kohden malttoi Stellakin rauhoittua. Ja löytyi kuulemma Stellastakin lihaksia ja muutenkin oli tyttö hyvässä kunnossa eikä mitään ihmeellistä löytynyt.
Seuraavaa käsittelyä katsotaan jossain vaiheessa. Nyt pitää vain seurailla muuttuuko Chocon liikkuminen parempaan tai huonompaan suuntaan :) sain onneksi hyvät ohjeet siihen miten pystyn helposti seuraamaan tuota selkää ja kuulemma heti pitää ottaa yhteyttä jos alkaa tuntumaan jäykältä :)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011
Touhuiluja
Lomat on lusittu ja tällä viikolla on palattu takaisin arkeen. Tiistaina sain auton korjaamolle ja keskiviikkona jo takasin. Nyt on taas hyvä ajella hallille treenailemaan :)
Tällä viikolla ollaan tehty lähes joka päivä Stellan kanssa vähän tokojuttuja. Tällä hetkellä treenailen tokojuttuja lähinnä BH-koetta varten, joka olisi tarkoitus suorittaa sitten joskus. Stella osaa tulla jo tosi nätisti sivulle ja seuraaminenkin onnistuu kohtuullisesti, kunhan mie malttasin pitää käden kurissa enkä suotta veis sitä Stellan naaman eteen. Näyttää nimittäin häiritsevän Stellaa melkosesti jos härkin sitä kädellä. Seuraaminen on paljon parempaa jos pidän käden ihan normaalisti :) Stellan kanssa on kyllä mukava treenata kun se oppii niin nopeasti ;)
Keskiviikkona treenattiin Chocon kanssa uudessa ryhmässä. Tai siis valmennusrenkaaseen kuulutaan edelleen, mutta valmennusrenkaan sisällä ryhmät hieman muuttui, ja myö siis kuulutaan nyt eri porukkaan kun syksyllä. Ryhmä vaikutti erittäin mukavalta ja uskoisin että saadaan homma toimimaan hyvin! Treeneissä treenattiin Tuijan sunnuntaista rataa, ja Choco asetti turbovaihteen päälle enkä mie meinannut oikeasti pysyä perässä. Uskomaton vauhti!! Parin toiston jälkeen rata sujui hyvin kaikilla :) Choco on kyllä melkoinen sika kun oikeasti kiilaa miun eteen eikä muuten väistä. Pakkohan miun on sitten väistää kun en kehtaa koiraa jyrätä! Tekee ohjaamisesta välillä mahdotonta tuo eteen kiilaaminen, mutta onneks ohjaustapoja on monia, eikä aina tartte ohjata samalla tavalla ;)
Perjantai-iltakin kului hallilla, nimittäin mentiin Jennan kanssa ottamaan vähän pentuagilityä. Stellan kanssa otettiin kepit muutaman kerran, putkeen lähetyksiä sekä puomin kontaktia. Kepit sujuu jo hyvin, ja olenkin ruvennut miettimään että josko kohta ottais jo ensimmäisen verkon pois, ettei vaan käy niin että ollaan jossain vaiheessa jumissa niiden verkkojen kanssa. Miulla on sellanen kutina et mitä pidempään ottaa keppejä kaikilla verkoilla, sitä hankalampaa niistä on päästä eroon. Putkeen irtoaminen sujui hienosti! Kontaktien kanssa mie taidan saada harmaita hiuksia, mie en vaan osaa!! Stella tipauttaa aina toisen takajalan pois kontaktilta, ja mie kun haluaisin et sillä ois molemmat takajalat siinä. Seuraavan kerran täytyy kyllä kiinnittää huomiota siihen että en kumarru koiraa kohti ja pitää yrittää antaa koiralle enemmän tilaa, etten vaan kiilaa itse sitä koiraa pois kontaktilta.
Tänään oli taas vuorossa Chocon treenit ja tällä kertaa mentiin kisanomainen 3-luokan rata ja kaikilta otettiin aikaa. Ideana on että sama rata tehdään kerran kuussa ja aina otetaan aika, jotta voidaan seurata kuinka paljon on tapahtunut edistystä edellisestä kerrasta. Myöskin virheet lasketaan. Rata ei ollut mikään ylivoimaisen vaikea, mutta silti onnistuin möhlimään sen. Taas oli kohta jossa olisi pitänyt aan jälkeen työntää koira takaakierrolle, mutta ei se sujunut ihan niin kuin olin suunnitellut. Choco nimittäin sikaili taas ja kiilasi miun eteen ja hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Myöskin puomin kontakti loikattiin komeasti yli :/
Uusintakierroksella tsemppasin kontaktit ja ohjasin aan jälkeisen hypyn toiselta puolelta ja nyt se onnistui, tosin kera riman tiputuksen, mut ohjaus oli hieman tökerö. Toinen rata oli sekunnin verran hitaampi kuin ensimmäinen, johtuen hitaasta puomin kontaktista, mutta sain kun sainkin Chocon ottamaan sen ;)
Miuta ärsyttää itessäni se, että kyseessä oli kuitenkin treeni, vaikkakin kisanomainen, mutta miun maltti ei kestänyt. Miulla pyöri mielessä vain se että nyt nopea kisanomainen rata, ja heti virheitä tuli! Asennetta mie en kuitenkaan onnistu jostain kumman syystä saamaan treeneissä samaksi kuin kisoissa, paitsi ehkä Tuijan treeneissä kun on oikeasti joku joka potkii persuksille. Kun malttais ite, vältyttäs turhilta virheiltä. Koira on taitava mut ohjaaja vaatii vielä työtä ;)
Treenien jälkeen Stella pääs mittatikun alle ja korkeutta neidillä on nyt 47cm. Painokin otettiin tänään ja vaaka näytti 13,4kg.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)