maanantai 27. joulukuuta 2010

Vuosi 2010 ja tuleva vuosi 2011

Vesikoirafoorumilla oli viestiketju jonka innoittamana päätin kirjoittaa myös blogiin vastaukset kysymyksiin. Vastaan nyt lähinnä vain Chocon osalta, sillä eihän Stellan kanssa olla kauheasti juttuja vielä tehty :) toki kasaan juttuja myös Stellan osalta, mutta Chocon osalta tulee kattavampi kertomus ;)

Vuoden 2010 tavoitteiden täyttyminen?
- Alkuvuodelle oli tavoitteena saada puuttuvat nollat kesän arvokisoja varten, ja se tavoite täyttyi melkein. SM-kisoja varten nollat saatiin kasaan, mutta MM-karsintoihin tarvittavaa voittonollaa emme saavuttaneet. Kokkosen Tuijan avustuksella treenattiin kevät ahkerasti kesän SM-kisoja varten. Tuijan opeissa etenimme huimasti ja meno tuntui mahtavalta. SM-kisat olivat meidän ensimmäiset ja sinne asetin tavoitteeksi sujuvat ja onnistuneet radat. Salaa myös toivoin yksilöfinaaliin pääsyä, mutta se ei ollut päätavoitteissa, sillä tiesin että oma pääkoppa saattaisi pettää liiallisesta jännityksestä johtuen. Kisasimme LAU:n medijoukkueessa ja se rata oli kyllä pohjanoteeraus. Ensimmäinen rima tuli alas ja keinun ylösmenolta myös virhe :/

Yksilökisassa päästiin finaaliradalle asti, mutta siellä ei enää pärjätty, mutta siis myös finaalitavoite saavutettiin :)

Loppuvuodelle tavoitteena oli saada ensi kesän arvokisojen nollat hyvälle mallille, ja nehän ovat erinomaisella mallilla! Nollat sekä SM-kisoihin että MM-karsintoihin ovat kasassa!

Treenitavoitteena oli kontaktien parantaminen, mutta tätä tavoitetta emme saavuttaneet niin hyvin kuin oli tarkoitus. Kontaktit ovat paremmalla mallilla, mutta ei niin hyvällä kuin toivoin.

Vuoden 2010 parhaat onnistumiset?
- parhaimmat onnistumiset ovat nuo SM-finaaliin pääsy sekä tuplanolla ja hyppyradalta voitto :)


Vuoden 2010 karvaimmat pettymykset?

- Ehkäpä se SM-kisojen joukkuerata ja niiin pienestä kiinni olleet voitot. Suurin pettymys on taatusti ollut oman seuran kisat joissa Choco teki medien nopeimman ajan, mutta ensimmäinen rima tippui.

Tavoitteet vuodelle 2011?
- Kevään aikana muutama onnistunut kisa ja kontaktien parantuminen. SM-kisoissa finaaliin pääsy ja MM-karsinnoissa mahdollisimman monta rataa. Myöskin ohjaajan ja koiran kuntoa kehitetään ja treeneissä keskitytään tuleviin arvokisoihin.

Vuodesta 2010 vielä sen verran että Choco saavutti myös näyttelyihin asetetun tavoitteen, ja tuli Suomen Muotovalioksi Kuopiossa 8.8.2010. Tuomarina oli Rainer Vuorinen.

Agilitystä vielä sen verran että vuoden 2010 aikana startattiin yhteensä 31 kertaa, joista 10 rataa on ollut hylkyjä (hylkyprosentti on 32%), 15 rataa puhtaita (nollaprosentti 48%) ja palkinnoilla ollaan oltu seitsemän kertaa.

Stellan kanssa ollaan käyty muutaman kerran hallilla ja kaikkia muita esteitä kokeiltu paitsi Aata, pituutta, muuria ja pussia. Hypyillä ollaan harjoiteltu erilaisia ohjaustekniikoita niin että rimat on maassa. Yhtään hyppyä ei olla vielä hypätty. Puomista harjoiteltu lähinnä alastuloa ja keppejä treenattu verkkojen avulla. Keinulla kokeiltu kuinka Stella reagoi keinun liikkeeseen, eikä siinä juuri ole ongelmia. Stella on erittäin nopea oppimaan ja tekee asioita mielellään :) aivan mahtava pakkaus <3

Myös tokojuttuja ollaan tehty ja Stella osaa tulla hienosti sivulle ja seuraaminenkin on hyvällä mallilla. Liikkeestä maahanmenoa ollaan harjoiteltu, kuin myös liikkeestä istumista. Naksutin on näissä jutuissa kaikista paras keksintö :)

Ensi vuoden tavoitteina Stellalle on saada itsenäistä suoritusta esteillä. Tavoitteena saada Stella etenemään itsenäisesti. Myöskin kepeiltä haluan verkot pois mahd.pian. Mutta onhan tuo koiruus vielä niin pieni että ei sille sen ihmeellisempiä tavoitteita voi vielä asettaa :) touhutaan siihen tahtiin mikä tuntuu hyvältä! ;) agilityn osalta suurin tavoite on saada Stellalle opetettua kunnon kontaktit. Haluan kontaktien olevan sellaiset että tapahtui mitä vaan, Stella pönöttää alastulolla 2on2off-asennossa niin kauan kunnes saa luvan poistua!!

Stellan kanssa olisi mielenkiintoista kokeilla myös jossain vaiheessa spanieleiden taipuvuuskoetta, joten myös sitä varten on tarkoitus kesällä harjoitella.

Yritän saada itseni kartalle myös tokojutuissa, ja tarkoitus olisi kouluttaa Stellaa niin että mahdollisesti jossain vaiheessa päästäisiin kokeilemaan osaamistamme myös kokeeseen. BH-koe on ainakin tarkoitus suorittaa jossain vaiheessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti