lauantai 30. toukokuuta 2009

Choco mätsärissä

Juu, niinhän siinä kävi että Choco pääsi viime sunnuntaina pitkästä aikaa mätsäriin. En edes muista koska viimeksi olisi koiruus mätsärissä käynyt. Iida halusi viedä jonkun koiran kehää, ja kun tuo toinen koiruus oli jo "varattu", niin annoin Chocon Iidan esiteltäväksi.

Hienosti Choco kehässä liikkui. Iida kun ensi kertaa oli kehässä niin taisi vähän jännittää, mutta silti meni todella upeasti. Chocon pöytäkäyttäytymistä jännitin itse eniten, mutta yllättävän hienosti Choco antoi tuomarin katsoa hampaat. Hieman yritti päätä kääntää pois, mutta luovutti sitten kun huomasi että se tuomari ne hampaat katsoo! :)

Loppujen lopuksi Choco olikin veteraanien 4. Hienoa Iida ja Choco!

Noh, pääsihän Choco kyllä agiliitämäänkin tuolla mätsärin ohella. Tapahtuman järjestäjä Steinerkoulu pyysi Lappeenrannan Agility Urheilijoilta agilitynäytöstä, ja mehän tottakai suostuttiin. Ei ihan kyllä homma siellä toiminut, mutta näytökset saatiin pidettyä ja Choco sai samalla hyvää treeniä. Josko sitä kesäkuun lopussa uskaltautus kisaamaan taas pitkästä aikaa :)

Ensi viikon alussa lähdetäänkin reissuun. Tai Ana jää kotiin, mutta Choco pääsee opettelemaan asuntoauto elämää kun iskä tulee hakemaan meitä maanantaina ja tiistaina lähdetään sitten autoilemaan. Perjantaina viimeistään olisi tarkoitus mennä Jämsänkoskelle ja siellä sitten aattelin ottaa oikein kunnon tehotreeniä agilityssä. Jos muutamana päivänä kävis treenailemassa ja taisinhan mie lupautua pitämään jonkinmoista agilitykurssiakin siellä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti